Arnauld Demoulin aloitti syyskuussa Asiakkaiden omat tuotemerkit -liiketoiminta-alueen johtajana ja Pauligin johtoryhmän jäsenenä. Hän työskentelee Roeselaressa, Belgiassa, jossa hän keskittyy Tex Mex -ruoan tuotantoon ja johtamaan uuden Tex Mex -tuotantolaitoksen valmistumista.
Arnauld Demoulin kertoo, että ensimmäisten viikkojen aikana hän tunsi olleensa erittäin tervetullut Pauligille ja oli vaikuttunut kollegoidensa energiasta ja innosta.
Demoulin aloitti Asiakkaiden omat tuotemerkit -liiketoiminta-alueen johtajana ja Pauligin johtoryhmän jäsenenä 7. syyskuuta 2020. Hän kuvailee johtoryhmän jäsenyyttä ja Pauligin menestystarinan kehittymiseen osallistumista henkilökohtaisesti tärkeäksi ja upeaksi tilaisuudeksi.
Pauligin Asiakkaiden omat tuotemerkit -liiketoiminta-alue tunnetaan Poco Loco -brändistä ja erinomaisesta osaamisesta private label -tuotteiden valmistuksessa. Paulig tuottaa maukkaita snacks-tuotteita, tortilloja ja salsoja sekä työllistää samalla yli 600 ihmistä Belgiassa.
Pauligilla on tällä hetkellä neljä Tex Mex -tuotantolaitosta Euroopassa, ja niistä kaksi on Roeselaressa, Belgiassa. Uusi tuotantolaitos on tarkoitus rakentaa Roeselareen olemassa olevien tuotanto- ja varastotilojen viereen. Se on määrä ottaa käyttöön keväällä 2022.
Demoulinin tavoitteena on jatkaa Pauligin Asiakkaiden omat tuotemerkit -liiketoiminta-alueen tulevaisuuden rakentamista pitkällä aikavälillä. Hän keskittyy vakiinnuttamaan Pauligin asemaa markkinajohtajana Tex Mex -tuotteissa, lisäämään eri toimintojen ja maiden välistä yhteistyötä Paulig-konsernissa ja valvomaan Roeselaren uuden tehtaan rakentamista.
Perheyritys, jolla on kauaskantoiset suunnitelmat
Demoulinin kansainvälisestä kokemuksesta niin merkkituotteiden kuin private label -tuotteidenkin parissa on varmasti hyötyä Pauligilla.
Hänellä on yli 25 vuoden kokemus päivittäistavara-alan yhtiöistä. Aikaisemmin hän on työskennellyt muun muassa Ontexilla, joka valmistaa hygieniatuotteita. Demoulin auttoi yritystä siirtymään private label -tuotteista vahvoihin vähittäiskaupan brändeihin. Tänä aikana hän tuli myös tietoiseksi Poco Locosta toisena merkittävänä toimijana private label -liiketoiminnassa.
Heti kun hän kuuli vapaasta työpaikasta Pauligilla, hänen kiinnostuksensa heräsi. Demoulin arvostaa konsernin pitkän aikavälin ajattelutapaa ja suunnittelua – Paulig on toiminut vuodesta 1876 asti ja on Pauligin perheen omistuksessa, joten strateginen lähestymistapa on osa konsernin kulttuuria.
Paulig saa Demoulinilta pisteitä myös hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästään: selkeästi määritellyt rakenteet määräävät Pauligin järkevät ja tehokkaat hallintomenettelyt sekä tavan, jolla niistä raportoidaan hallitukselle ja omistajille.
Lisäksi Demoulinia houkutteli Pauligin markkina-asema, ei ainoastaan kahvin vaan myös Tex Mex -tuotteiden osalta.
Demoulinin mielestä myös kestävä kehitys on tärkeä tekijä ympäristön ja vastuullisen ostamisen kannalta. Lisäksi on tärkeää, että yritys pitää hyvää huolta työntekijöistään.
Lisäarvoa hänelle tuo työskentely yrityksessä, jolla on korkeatasoista teknistä asiantuntemusta ja joka tekee edelleen investointeja. Yksi esimerkki tästä on se, että Paulig ilmoitti hiljattain investoivansa 45 miljoonaa euroa Roeselaren uuteen tuotantolaitokseen.
Pauligin aseman säilyttäminen Tex Mex -tuotteiden johtavana tuottajana Euroopassa
Ensimmäiseksi Demoulin keskittyy vahvistamaan Pauligin markkinajohtajan asemaa Tex Mex -tuotteissa mukaan lukien sekä konsernin merkkituotteet että asiakkaiden omat tuotemerkit.
Hänen mukaansa asiakkaiden omissa tuotteissa on mahdollisuus siirtyä vahvoihin vähittäiskaupan brändeihin, jotka tuovat todellista lisäarvoa asiakkailleen ja auttavat muokkaamaan Tex Mex -tuoteryhmää.
Demoulin on myös sitä mieltä, että Pauligilla ihmiset voivat oppia paljon toisiltaan konsernin eri liiketoiminta-alueilla ja toiminnoissa. Hän on lujasti sitoutunut tekemään yhteistyötä, keskittymään tuloksiin ja osallistumaan henkilökohtaisesti toimintaan. Hänen mukaansa kukaan ei yksinään saa aikaan poikkeuksellisia tuloksia.
Demoulin on myös vastuussa Roeselaren uuden tuotantolaitoksen valmistumisesta. Siihen saakka, kunnes uusi laitos on toiminnassa, osa hänen työtään on varmistaa käytettävissä olevan kapasiteetin mahdollisimman tehokas hyödyntäminen.
Ura: Demoulinilla on takanaan pitkä ura johtotehtävissä Procter & Gamblella ja Ontexilla. Hän oli mukana kehittämässä Ontexin asiakkaiden tuotemerkkejä omista tuotemerkeistä ja tuotemerkittömistä tuotteista vahvoiksi vähittäiskaupan brändeiksi. Hän on myös kehittänyt toiminnallista tehokkuutta Euroopassa ja Australiassa. Viimeisimpänä hän johti Van Genechten Packagingia, joka on eurooppalainen keskisuuri pakkausalan perheyhtiö.
Perhe: Vaimo ja kolme lasta. Demoulinin perhe on todella kansainvälinen: hänen vaimonsa on irlantilainen ja perhe asuu Belgiassa, Italiassa, Portugalissa ja Irlannissa.
Motto: Usko ihmisten ja tiimien voimaan.
Kielet: Demoulin on kotoisin Belgian ranskankieliseltä alueelta, mutta hän puhuu myös hollantia ja englantia.